Työmies esittäytyy
Olen Marko. Uunituore Mattilan työmies kahden kuukauden kokemuksella. Ihan tuliterä Mattilan mies en ole, sillä toiminnassa olen ollut mukana paikan perustamisesta asti. Edes miehenä en ole kaikkein uusimpia, sillä ikää tulee pian 45.
Heti alkuvaiheessa huomasin, että Mattilalla on samoja ominaisuuksia kuin Rajaportin saunalla. Molemmissa käyminen parantaa elämänlaatua. Mattilassa otetaan kupponen kuumaa ja nauretaan yhdessä, käydään jääkiekkopeleissä ja elokuvissa, tehdään ruokaa tai pelataan salibandyä ja lautapelejä. Elämä tuntuu kevyemmältä Mattilassa piipahtamisen jälkeen.
Ei tätä miehisyyttä ja miehenä elämistä kannata liian vakavasti ottaa. Mattilassa on oivallettu jotain tärkeää. Emme vaivu itsesääliin emmekä jää surkuttelemaan miehen elämän vaikeutta. Miehellä saa olla ongelmia, mutta mies ei ole ongelma. Aina voisimme valittaa työelämän paineista tai työttömyyteen turhautumisesta. Vaikeuksista naisten kanssa tai yhteiskunnan kovenevista arvoista. Emme kuitenkaan halua tuhlata energiaa asioihin joihin emme voi vaikuttaa.
Mattilassa haluamme haastaa totuttuja ajatusmalleja. Keskitymme miehisyyden positiivisiin puoliin. Mattilan miehillä on tärkeä tehtävä. Voimme laajentaa miehen roolia ja liikkumavaraa. Kaikkien ruokaa laittavien miesten ei tarvitse olla Michelin-kokkeja. Maukas arkiruokakin riittää. Mies voi olla kiinnostunut terveydestään. Siitä mitä hän syö ja mikä on hänelle sopivaa liikuntaa. Mies saa tehdä asioita mitkä tuottavat hänelle mielihyvää. Miehellä on oikeus onneen.
Mattila on paikka, jossa kaikenlaiset miehet voivat tutustua toisiinsa. Mitä erilaisempia olemme, sitä kiinnostavampaa on kuulla toistemme tarinoita. Edes rasismi ei muodostu ongelmaksi, kun haluamme oppia toisiltamme.
Mattilassa on resursseja (jopa taloudellisia) toteuttaa miesten toiveita.
Rohkaisemme miehiä ottamaan nämä resurssit haltuunsa. On jännittävää nähdä millaiseksi toimintamme tulevaisuudessa muodostuu. Me työntekijät olemme avoimia kaikenlaisille ideoille ja ehdotuksille, jotka tekevät miehen elämästä entistäkin parempaa. Nähdään Mattilassa!