Erään kanssakulkijan muisteluita Mattilasta

Siitä on nyt seitsemän ja puoli vuotta, kun sain ensikosketukseni Miesten Kansalaistalo Mattilaan. Olin kyllä tutustunut sukupuolisensitiiviseen kansalaistoimintaan ennenkin, mutta ennen kaikkea naisten ja nuorten parissa. Työskentelin tuolloin Suomen Setlementtiliitossa projektipäällikkönä, ja Mattilasta osallistuttiin järjestämiini verkostopäiviin siinä missä muistakin paikallissetlementeistä ympäri Suomen. Aika pian kuitenkin ymmärsin, että Mattila eroaa kaikista alan toimijoista, joihin olin siihenastisen elämäni aikana Suomessa ja Latinalaisessa Amerikassa tutustunut.

Ensimmäinen mielikuvani Mattilasta oli äärimmäinen vieraanvaraisuus. Vaikka en cis-naisena nyt varsinaisesti kuulunut Mattilan kohderyhmään, tunsin heti ensikäynnillä itseni valtavan tervetulleeksi. Ehkä asiaa auttoi se, että

Mattilan isännällä Tukian Jukalla kuten minullakin on karjalaiset sukujuuret. Tykkäämme halata tervehdykseksi, puhua paljon ja mielestämme vierailuilla kuuluu olla herkkuja tarjolla. Kahvin pitää olla kunnollista, ei mitään kitkerää luirua. Omalta kannaltani homma on mennyt aina sillä tavalla kivasti, että Mattilaan saapuessani olen itse ollut se, jolle on lykätty kahvimuki kouraan ja palanpainiketta kylkeen.

Näistä lähtökohdista minun oli kotoisaa lähteä syväluotaamaan Mattilaa.

Vuosina 2014–2017 kävin usein työni puolesta Mattilassa ja huomasin joka kerta oppivani jotain uutta. Siitä miten asiakkaille annetaan tilaa, miten ihmisiä voimautetaan ja miten seminaaritkin voidaan järjestää niin, että ääni on ennen kaikkea heillä, joiden puolesta työtä tehdään. Pääsin tutustumaan paitsi Mattilan kävijöihin, myös toiminnan ympärillä pyöriviin aktiiveihin. Kerran Mattilan mustilla nahkasohvilla pohdimme miten mattilalaisuuden saisi purkitettua niin, että vastaavanlaisia kohtaamispaikkoja voitaisiin rakentaa muuallekin Suomeen. Syntyi idea Mattilan toimintamallin kirjaamisesta yksiin kansiin. Ideasta kehittyi projekti, joka kuuluu työelämäni antoisimpiin. Matkasin säännöllisesti junalla Helsingistä Tampereelle, jossa odottivat kahvin ja herkkuleipien lisäksi Jukka (Tukia), Juha (Santala), Arvi (Pihlman) ja Marko (Ajanki) valmiina pohtimaan, analysoimaan, kannustamaan ja kirjaamaan oivalluksiamme ylös.

Kerran kirjoitustapaamisessamme Santalan Juha murjaisi termin "miesten reppanoittaminen". Muut paikallaolijat tuntuivat heti saavan kiinni mitä sillä tarkoitetaan, itse tarvitsin hieman selvennystä. Opin, että reppanoittamisella tarkoitetaan oletusta, jonka mukaan mies ei ole kykenevä itsenäisesti hoitamaan tehtäviä, jotka perinteisesti mielletään naisten vahvuuksiksi. Näihin kuuluvat esimerkiksi kodin tai toimitilan viihtyisäksi sisustaminen, huonekasveista huolehtiminen ja kanssaihmisten tukeminen elämän haasteissa. Miten reppanoittaminen sitten käytännössä tapahtuu? Eräs naispuolinen tutustuja oli kuulemma joskus Mattilan siistin, viherkasvein ja tyylikkäin huonekaluin sisustetun tilan nähdessään tokaissut: "Kylläpäs teille (miehille) on tänne kivat tilat laitettu!" Siis kuka on laittanut? Jotkut naiset? E-hei. Kyllä ne miehet olivat ihan itse sen viihtyisän tilan itselleen sisustaneet. Reppanoittaminen siis kaventaa miesten toimijuutta ja uusintaa ummehtuneita käsityksiä siitä, mitä miehenä oleminen yhteiskunnassamme tarkoittaa. Mattila on tilana ja toimijana nähdäkseni jonkinlainen reppanoittamisen vastakohta.

Olen kiitollinen niistä monista filosofointi- ja kirjoitusistunnoista, jotka laajensivat maailmankuvaani, ja joiden seurauksena syntyi teos: "Yhteisöllinen miestyö Setlementtitalo Mattilassa - rakkautta ja demokratiaa". Toivotan Mattilalle erinomaista 10-vuotisjuhlaa ja tuskin maltan odottaa pääseväni mukaan juhlahumuun. Eläköön Mattila!

Jelena Santalainen


Uusimmat