top of page

MIKÄMIES! Tapahtuman lyhyt historia



Tampereella on perinteitä miesten tapahtuman järjestämiselle. Miestyön verkosto on kerännyt yhteen miestyötä tekevät ja miehiä työssään kohtaavat. Toimijoiden yhteisponnistuksena syntyi useana vuonna Miesten Tampere -tapahtuma, joka tarjoili ohjelmaa grillituotteista tasokkaaseen keskusteluun. Lähivuosina tapahtuma oli kuitenkin hieman hiipunut ja oli aika uudistaa sitä.


MIKÄMIES! -tapahtuma sai alkusysäyksensä kesäkuun alussa 2018. Setlementti Tampere ry:n Miesten kansalaistalo Mattila avasi ovensa tavanomaista aikaisemmin ja sinne kerääntyi hieman tavallisesta poikkeava, noin kymmenpäinen joukko, miehiä ja naisia. Miehiä työssään kohtaavat ja miestyötä Tampereen seudulla tekevät taistelivat kokouspullista Mattilan pitkän pöydän ääressä ja olivat yhtä mieltä siitä, että yhdessä tehden tavoitetaan miehet ja syntyy tapahtuma, jollaista Pirkanmaalla ei olla ennen nähty. Tuli tarve toiselle kokoukselle ja suuremmalle määrälle kokouspullia.


Miesten viikon lauantai, isänpäivän aatto, on perinteisesti ollut hyvä aika järjestää tapahtuma, mutta nyt aikataulu isomman tapahtuman suunnittelulle oli hieman tiukka. Toimijat tapasivat elo- syyskuussa kahdesti ja marraskuiselle Miesten viikolle päätettiin tehdä yhteistyössä tapahtumia, mutta legendaarisemmat hommat siirtyisivät vääjäämättä vuodelle 2019. Kipinä suuremmasta tapahtumasta roihahti, kun saimme noin 15 toimijan tiimiin ulkopuolista suunnitteluapua tapahtumatuotannon asiantuntijalta Anna Toivalta.


LEGENDAARISTA -työnimellä kulkenut ensimmäinen MIKÄMIES! -tapahtuma päätettiin sijoittaa keväälle 2019. Miesten viikolle tehtiin tapahtumia, jotka toimisivat myös harjoituksena sekä mainoksena kevään The Tapahtumalle. Legendaarista -tapahtuman ympäristöksi valikoitui Hiedanrannan Kuivaamo, joka rouheudessaan vastaisi työnimensä mukaisia vaatimuksia.



Tapahtuman keskiössä olevan miehen liikkeelle saamiseen tarvittiin kuitenkin myös toimintaa, joka kiinnostaa. Päätimme jättää politiikan ja yhdistysten esittelypisteet toiseen kertaan. Tilalle valikoitui mm. live-musiikkia, ruokakojuja, kädenvääntöä, keskustelua, nyrkkeilyä, skeittausta ja miesten muotinäytös. Ohjelmasisällön kehittely puhututti ja venytti sisältötyöryhmän (tapahtumatuottaja Anna Toiva, Mattilan työmies Marko Ajanki ja allekirjoittanut) joulukuista tapaamista niin pitkään, että keskustelu siirtyi jo miehen eri rooleihin yhteiskunnassa.



Päätimme siirtyä Legendaarisesta MIKÄMIEHEEN, sillä se sopi nimenä paremmin niin tapahtuman teemaan kuin markkinointiin; Työmies, pelimies, isämies, poikamies, aviomies, eronnut mies tai vaikka yksinäinen mies - MIKÄMIES! toivottaa tervetulleeksi sellaisena kuin olet! 



Ensimmäinen MIKÄMIES! 2019 tavoitti noin 400 ihmistä. Tapahtumaan saavuttiin niin yksin, kaksin kuin perheenkin kanssa. Useiden yhdistysten ja vapaaehtoisten ansiosta tapahtuma oli työnimensä mukaisesti lähes legendaarinen! Rouheassa Hiedanrannan Kuivaamon vanhassa tehdasympäristössä väännettiin kättä, nyrkkeiltiin, keskusteltiin. Nautittiin, naurettiin ja laulettiin. Sukellettiin miehenä olemiseen tässä ajassa. Tapahtuman avasi Heilattomat Hellut kansanmusiikki duo ja lontoolaislähtöinen laulaja kitaristi Colin Hartley. Komean iltapäivän kruunasivat tavallisten miesten muotinäytös sekä Karanteeni punk duo. Yhteensä noin kahdenkymmenen ohjelmanumeron kattaus keräsi kiitosta monipuolisuudestaan.



MIKÄMIES! -tapahtuman pohjalta muotoutui uusi ja eläväinen verkosto, Mikämies. Verkosto kokoontuu säännöllisesti vaihtamaan ajatuksia ja suunnittelee entistäkin legendaarisempia tapahtumia.





Vuoden 2020 Miesten viikolla nautittiin ulkoilmasta, hyvästä seurasta ja tietysti munkeista, kun verkosto järjesti Pyynikinharjun upeissa maisemissa ulkoilmatapahtuman, Mikämies! goes Pyynikki. Tapahtuma sai poikkeusaikana miehen liikkeelle turvallisen rennolla, huumorintäyteisellä ja koko perhettä viihdyttävällä tavalla! 300 kävijän tapahtuma poikkeusaikana oli myös järjestäjiltä taidonnäyte.

Jyri Blomqvist

Verkoston koordinaattori



Miesten muotinäytöksen videotaltiointi

Miesten muotinäytöksessä oltiin sekä työläisen, että työttömän asialla. Näytöksessä seikkailivat niin erilaisten työvoimapoliittisten toimien kohteena olevat huippuaktiivimallimiehet, kuin työläiset ruokaläheteistä hoitohenkilöstöön. Melkoinen keväinen vappukarnevaali siellä Hiedanrannan catwalkilla asteli.

Tapahtuman videotaltiointi löytyy YouTubesta nimellä Miesten muotinäytös MIKÄMIES! Näytöksen kuvasi Mattila Union -elokuvasta tuttu Oskari Tolonen.

Voit katsoa esityksen täältä.

https://youtu.be/8HZoPeMlpSc



Mukana olleiden sosionomiopiskelijoiden kommentti:

”Muotinäytöksessä korostui yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen voima. Muotinäytös toteutettiin yhteisellä ideoinnilla ja vaatteet löydettiin omista vaatekaapeista ja sponsorien tuella. Vaatteiden ja roolien alta paljastuu ihminen, jolla on halua vaikuttaa omaan elämäänsä, eikä olla vain markkinoiden ohjailtavissa. Voisikohan jatkuvan rahasta ja resursseista huolehtimisen sijaan korostaa yhteisöllisyyttä, yhdessä oppimista ja yhdessä tekemistä? Korostaa sitä, että yhteisöllisyydestä voi saada voimavaroja, jotka voivat kantaa läpi elämän.” TAMKin 18SO-ryhmän sosionomiopiskelijat



Tradenomiopiskelijoiden videokooste Hiedanrannan tapahtumasta

Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) opiskelijat sosionomikoulutuksesta sekä liiketalouden tradenomikoulutuksesta olivat vahvasti mukana tekemässä tapahtumaa. Tradenomiopiskelijat tekivät MIKÄMIES! -tapahtumasta koosteen,

joka on katsottavissa tästä: https://www.facebook.com/mattilanmiehet/videos/2139357442848961/

Ohjelman monipuolisuus ja huikea tunnelma välittyy, eikö?



Vuoden 2019 tapahtuman järjestäjät

Setlementti Tampere ry:n Miesten kansalaistalo Mattila, Miessakit ry: Toiminnan Miehet ja MASI-hanke, Tampereen ensi- ja turvakoti ry, Nääsville ry:n Virkeät Ikämiehet, Mielenterveysomaiset Pirkanmaa - FinFami ry, Tampereen mielenterveysseura ry:n Mielikahvila & EHYT ry:n Tampereen Elokolo, TAMK, Kaiku-hanke, Sopimusvuorisäätiön Markku –hanke, sekä KRIS-Tampere ry. Tapahtumatuottajana toimi Anna Toiva.









Uusimmat
Arkisto
Tagit
No tags yet.
Seuraa meitä
  • Facebook Basic Square
  • YouTube Social  Icon
bottom of page