POLKU TYÖELÄMÄÄN ON KIVINEN Toimittaja Ulla Saikkonen kävi Mattilassa



POLKU TYÖELÄMÄÄN ON KIVINEN

Toimittaja Ulla Saikkonen kävi Mattilassa jututtamassa kolmea maahanmuuttajamiestä heidän työllistymisestään.


Yleensähän maahanmuuttajien työllistymisestä puhuttaessa heidät helposti kategorisoidaan työtä vieroksuviksi. Näiden kolmen miehen kertomuksia lukiessa voisi paremminkin kysyä, miksi me emme yhteiskuntana osaa hyödyntää miesten korkeaa koulutusta ja osaamista.


Maahanmuuttajat haluavat töihin. Joskus sinnikkyys palkitaan, mutta työllistymisen tiellä on monta mutkaa ja estettä. 


Suleiman pääsi auton rattiin

Afganistanilainen Suleiman Mitagi Sliman, 52, valmistui parisen vuotta sitten (viime vuonna) Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksesta (TAKK) autonkuljettajaksi. Nyt hän ajaa TKL:n busseja ja on työhönsä kaikin puolin tyytyväinen.

- Alussa vastuullinen työ jännitti, mutta hyvin on mennyt, Suleiman kertoo ja kiittelee Suomen turvallista ajokulttuuria. Täällä liikennesääntöjä noudatetaan paremmin kuin monessa muussa maassa.

- Bussissa matkustaminen on sujuvaa, ja lapset tervehtivät. Se on mukavaa!

Tosin haasteitakin on riittänyt, sillä ratikkatyömaa on laittanut kaupungin liikenteen sekaisin kapeuttamalla ajoväyliä sekä muuttamalla pysäkkien paikkoja ja bussireittejä. Mutta onneksi tilanne ei kestä ikuisesti.

- Olen tyytyväinen työpaikkaani ja haluan ajaa Nyssen busseja jatkossakin.

Suleiman on asunut Suomessa vuodesta 2006, jolloin hänelle myönnettiin oleskelulupa avioliiton perusteella. Hänen afganistanilainen vaimonsa oli saanut täältä turvapaikan jo muutamaa vuotta aiemmin.

Ennen Suomeen asettumistaan Suleiman asui kymmenen vuotta Azerbaidzhanissa ja valmistui paikallisesta yliopistosta pääaineenaan kansainväliset suhteet.

Uudessa kotimaassaan hän alkoi opiskella ahkerasti suomea, koska tavoitteena oli päästä töihin niin pian kuin mahdollista. lltaisin Suleiman totutteli kieleen kuuntelemalla radio-ohjelmia. 

Lopulta suomi sujui niin hyvin, että Suleiman toimi maanmiestensä tulkkina esimerkiksi virastoissa. Samalla hän osallistui työllistymistä edistävään kuntouttavaan työtoimintaan.

- Olin harjoittelijana ruokakaupassa, pizzeriassa ja kierrätyskeskuksessa, mutta en saanut paikkaa.

Suleiman ei kuitenkaan lannistunut.

- Pitää olla sinnikäs, etsin töitä koko ajan.

Sitten tärppäsi. Kuljetusalan ammattitutkinto toteutti toiveen vakituisesta pestistä. Ainoa asia mikä harmittaa on kielitaidon heikentyminen.

- Puhuminen parantaisi osaamista, mutta suomalaisiin on vaikea tutustua, Suleiman myöntää. 

Mattilasta on ollut apua, koska harrastuksissa ja keskusteluryhmissä on mukana suomalaisia.

- Kun olemme yhdessä, juttelemme muustakin kuin säästä, Suleiman naurahtaa.

Esa ei anna periksi

Mattila on ollut monella tapaa tärkeä myös irakilaiselle Esa Petroselle, 45, joka on muuttanut nimensä suomalaiseksi. Hän sai turvapaikan 11 vuotta sitten menetettyään Irakin sodassa kaikki läheisensä. Ennen traagisia tapahtumia perhe ehti isän suurlähettilään työn takia asua muun muassa Englannissa, Sveitsissä, Jordaniassa, Yhdysvalloissa, Ukrainassa ja Intiassa.

Mattilassa Esa on päässyt harjaannuttamaan suggestopedisella kurssilla oppimaansa suomea ja opettamaan sitä toisille maahanmuuttajille.

- Harjoittelin kieltä myös omalla ajalla, koska halusin olla suomalainen ja hyödyksi tälle yhteiskunnalle.

Tampereen kaupungin sosiaalitoimiston kautta löytyi vapaaehtoistöitä, joissa hän pääsi petraamaan suomea käytännössä. Työtehtäviä riitti Koivupirtin palvelukodissa, Suomen Punaisessa Ristissä, evankelisluterilaisessa seurakunnassa, Vapaakirkossa ja Helluntaiseurakunnassa.

Parhaiten Esa viihtyi Koivupirtissä vanhusten parissa:

- Vanhat ihmiset ovat mukavia. He ymmärtävät, eivätkä syrji. Valmistin ruokaa, toimin fysioterapeutin avustajana ja autoin sairaanhoitajaa jakamaan lääkkeitä.

Synnyinmaassaan Irakissa Esa on suorittanut kielitieteen tohtorintutkinnon Mosulin yliopistossa. Suomessa tutkinnosta ei ole ollut hyötyä, joten hän päätti opiskella lähihoitajaksi tai lasten ja nuorten ohjaajaksi. Opiskelupaikka jäi kuitenkin saamatta.

Viisi vuotta sitten hän kouluttautui koulunkäynninohjaajaksi ja toimi vuonna 2017 puoli vuotta Juhannuskylän koulussa maahanmuuttajataustaisten oppilaiden erityisohjaajana.

- Se oli mahtavaa! Opettajat luottivat minuun.

Sen jälkeen Esa ehti työskennellä kaksi vuotta sihteerinä ja tulkkina Tampereen kaupungin työllisyyspalveluissa, kunnes hän sairastui vakavasti.

- Vatsaoireiden takia en pystynyt enää jatkamaan, vaan jouduin jäämään pois.

Tulevaisuus on auki, mutta Esa pitää kiinni toiveestaan.

- Haluaisin töihin vanhainkotiin, koska ymmärrän mummoja ja pappoja.

- Aion kouluttautua lähihoitajaksi, koska työ tuntuu omalta.)



Abbas pohtii uutta ammattia

Koska vakuutusyhtiö ei myöntänyt rahaa ammatilliseen uudelleenkoulutukseen, Abbas haki työkokeiluun Hatanpään puistosairaalaan.


- Tykkäsin työstä, kun sain mummot iloiseksi. Juttelimme, lauloimme ja pelasimme erilaisia pelejä. Suunnittelin myös kouluttautuvani lähihoitajaksi. Jotenkin siitä ei sitten vaan tullut minun juttuani.


Abbas palasi kiinteistöhuoltotöihin. Sitten hän sai vakituisen paikan rakennusliikkeen autonkuljettajana.


- Polvi vihoittelee edelleen ja haittaa hieman työtäni. Tämä ei varmastikaan ole lopullinen ammattini. Mietin koko ajan seuraavaa siirtoa.


Uusimmat